Turhautuminen on tunne, jota usein monien muiden vaikeiden tunteiden tavoin johtaja yrittää siivota johdettavistaan pois liian nopeasti. Tunteen epämukavuus herättää auttamisen tarpeen. Silitysliikkeet käynnistyvät: hieman kannustusta, muutama nopea neuvo, uusi tehtävä pöydälle ja toive, että matka jatkuu. Herkästi ajatellaan, että tämä on hyvää johtamista. Todellisuudessa se vie ihmiseltä mahdollisuuden nähdä, mitä hänen sisäisessä muutoksessaan oikeastaan tapahtuu.
Psykologinen turvallisuus ei tarkoita kivuttomuutta
Psykologisen turvallisuuden ympärillä on elänyt sitkeä väärinymmärrys siitä, että epämukavuus ja vaikeat tunteet olisivat merkki huonosta johtamisesta tai rikkonaisesta ilmapiiristä.
Psykologinen turvallisuus on tila, jossa myös kivulias tunne voidaan sanoa, nähdä ja käsitellä ilman haitallisten seurausten pelkoa. Turhautuminen kuuluu kehitykseen. Sen tukahduttaminen ei tee tilasta turvallista vaan teennäisen ja pinnallisen.
Turhautuminen ei siis tarkoita turvattomuutta vaan se kertoo liikkeestä ja mahdollisuudesta kasvaa. Turvallisuus syntyy totuuden kohtaamisesta, ei tunteen peittämisestä.
Arjen esimerkki: kun strategia uudistuu
Kuvitellaan organisaatio, jossa otetaan käyttöön uusi strategia. Roolit tarkentuvat, vastuita siirretään ja tiimejä yhdistetään. Kokeneella esihenkilöllä, joka on ollut aiemmin roolissaan vahva, tunteet alkavat kohista: turhautuminen, epävarmuus, pelko asemansa menettämisestä, epäilys siitä, ymmärtääkö hän mitä häneltä odotetaan.
Johtaja huomaa pintautuvan turhautumisen tunteen ja kiirehtii reagoimaan. Hän alkaa selittää strategian hyötyjä, perustella muutosta ja vakuuttaa, että kaikki kyllä järjestyy. Hetki rauhoittuu, mutta esihenkilö ei saa mahdollisuutta tutkia, mikä hänessä oikeasti liikkuu. Matka jatkuu, mutta kasvu jää kesken.
Kun johtaja kestää epämukavuutta, turhautuminen muuttuu energiaksi
Hetket, joissa toinen ihminen turhautuu, voivat olla vaikeita myös johtajalle. Kehossa nousee tuttu reaktio: halu auttaa, halu selittää ja halu poistaa epämukavuus. Tämä on inhimillinen refleksi, ei heikkous. Jos johtaja ei tunnista tätä sisäistä liikettä, hän alkaa ratkaista tilannetta siksi, että oma olo helpottuisi. Tällöin hän ei enää johda ihmistä vaan omia tunteitaan.
Johtamisen laatu paranee, kun johtaja pysähtyy tämän impulssinsa äärelle. Miten kohtaan omat vaikeat tunteeni?
Samalla on tärkeää, ettei ketään jätetä tunteidensa kanssa yksin. Viipyminen ei ole vetäytymistä. Johtaja voi olla rinnalla, kuulla, kysyä ja auttaa jäsentämään kokemusta ilman että hän vie tunnetta pois. Ihminen tarvitsee sekä tilaa tuntea että tunteen siitä, ettei häntä ole hylätty.
Johtajaminen helpottuu ja tehostuu, kun uskaltaa olla ratkaisematta liian aikaisin. Usein juuri se hetki, joka johtajasta tuntuu kiireisen ratkaisun paikalta, on hetki, jossa hänen kannattaisi viipyä.
Turhautumisessa on energiaa. Se voi muuttua suunnaksi, tahdoksi ja kasvuksi, mutta vain jos sitä ei pehmennetä ennen aikojaan.
Hyvä johtaja ei voitele prosessia sileäksi. Hän rakentaa tilan, jossa epämukavuus ei ole häiriö vaan osa matkaa. Tilan, jossa ihminen ei tunne olevansa vääränlainen tunteensa takia. Tilan, jossa eteneminen on mahdollista silloinkin kun askel ei vielä löydy.
