Toimitusjohtajan murheet – valtaa, vastuuta ja yksinäisyyttä

Toimitusjohtajan asema tuo usein mukanaan jatkuvan paineen ja epävarmuuden. Aikaa pysähtymiseen ei usein ole ja ympärillä olevat ihmiset eivät välttämättä ymmärrä roolin yksinäisyyttä. Harvoin on kovin monia, joiden kanssa murheista voisi avoimesti puhua. 

Pelkoja ja paineita

Moni toimitusjohtaja kantaa alitajuntaista potkujen pelkoa, joka vaikuttaa päätöksentekoon huomaamatta. Hallituksen odotukset ja jatkuva suorituspaineet vaativat nopeita tuloksia, jolloin pitkän aikavälin kehitystyö jää helposti taka-alalle. Hallituksen kokouksessa mikään ei jää huomaamatta. Jokainen luku punnitaan, ja pienikin poikkeama herättää kysymyksiä. Jokainen kuukausiraportti tuntuu kuin uudelta työhakemukselta: olenko edelleen oikea henkilö tähän tehtävään?

Ihmiset ja tunneilmapiirin ylläpito

Yleinen harhaluulo on, että mitä korkeammalle organisaatiossa noustaan, sitä enemmän voi keskittyä suuriin linjoihin ja asioiden johtamiseen.  Todellisuus on kuitenkin päinvastainen: mitä suurempi vastuu, sitä enemmän aikaa menee ihmisiin liittyvien jännitteiden ja tunneilmapiirin käsittelyyn. Johtoryhmässä dynamiikka voi muuttua kilpailuksi rooleista ja statuksesta, jolloin luottamus murenee ja yhteistyö kärsii.

Toimitusjohtajan haasteena on myös suorien alaisten suoriutuminen tai suoriutumisen puute. Vaikka ongelmat tunnetaan, niihin ei välttämättä uskalleta puuttua ajoissa. Usein avainhenkilön irtisanoutuminen tulee yllätyksenä. Avoin keskusteluyhteys ja luottamuksen rakentaminen ovat ratkaisevan tärkeitä.

Ajanhallinta ja henkilökohtainen kuormitus

Toimitusjohtaja elää jatkuvassa kiireessä ja tulipalojen sammuttaminen on arkipäivää. Kun jokainen ongelma löytää tiensä toimitusjohtajan pöydälle, strateginen työ jää helposti arjen pyörityksen jalkoihin. Negatiiviset yllätykset kasaavat paineita ja jatkuva saatavilla oleminen syö henkisiä voimavaroja.

Miksi toimitusjohtajuus silti houkuttelee?

Murheista huolimatta toimitusjohtajan tehtävässä on syvää merkityksellisyyttä. Rooli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa kokonaisuuksiin, luoda kasvua ja jättää jälki yrityksen menestykseen. Johtajana toimiminen vaatii jatkuvaa itsereflektiota ja kykyä ylläpitää tasapainoa vallan ja vastuun välillä. Juuri tämä mahdollisuus tehdä merkityksellisiä päätöksiä ja nähdä työnsä tulokset saa toimitusjohtajat sitoutumaan tehtäväänsä murheista huolimatta.

Avoimuus auttaa

Moni toimitusjohtajan murhe juontaa lopulta juurensa ihmisiin ja vuorovaikutukseen. Kun asioista uskaltaa puhua ääneen, ajatukset selkiytyvät ja taakka kevenee. Rehellinen itsereflektio ja rohkeus käsitellä haasteita yhdessä rakentavat luottamusta ja lisäävät henkistä resilienssiä. Avoimuuden kautta johtajuus säilyttää inhimillisen otteensa.

Saatat olla kiinnostunut näistä

Riittääkö psykologinen turvallisuus? Paluu tiimidynamiikan juurille

Psykologinen turvallisuus on noussut viime vuosien aikana tiimityön toimivuuden tarkastelun keskiöön, eikä syyttä. Tiedämmehän tutkimuksista, että turvallisuuden tunne edistää oppimista, luovaa ajattelua ja aikaansaamista. Samalla...

Alisuoriutumisen anatomia – Miten yksilö putoaa organisaation luomaan kuiluun?

Alisuoriutuminen on harvoin yksinkertainen ilmiö, jossa “työntekijä on laiska” tai “johtaja on huono”. Kyseessä on monimutkainen vuorovaikutus, jossa organisaation olosuhteet ja yksilön sisäiset mallit kohtaavat....

Kasvu vaatii rohkeaa johtajuutta epävarmuuden keskellä

Kasvua vaaditaan nyt kaikkialla. Mistä kasvu oikeasti syntyy epävarmuuden ja paineen keskellä? OK5:n Executive coachit Ilona Rauhala ja Minna Heikkilä kääntävät katseen rohkeuteen, ei yksilön...

KIINNOSTUITKO TEEMASTA TAI palveluistaImme?

Ollaan yhteydessä

OK5-palvelut keskittyvät yhteyden ja keskustelukulttuurin kehittämiseen organisaatioissa ja yhteisöissä. Jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä!