Suomeen on virinnyt jännä keskustelu ja jopa väittely siitä, kumpi on parempi, negatiivisuus vai positiivisuus. Pääministeriämme arvosteltiin taannoin siitä, että hän puhutteli kansalaisia turhasta negatiivisuudesta.
Uusimman kirjamme Pääasia – organisaation psykologinen pääoma (Talentum 2013) julkistamisen yhteydessä uutisoitiin, että psykologi on sitä mieltä, että valittajille täytyy antaa potkut, vaikka kirjan yksi pääviesteistä oli, että yhteisön jokaisen jäsenen on osallistuttava myönteisen ilmapiirin rakentamiseen ja vapaamatkustajia sen asian osalta ei pitäisi sallia. Negatiivisuudella ja positiivisuudella on molemmilla omat intohimoiset kannattajansa ja keskustelu näyttää herättävän paljon tunteita.
Myönteisyyden salapoliisi
Niin tai näin, olen vakaasti ilmapiiriuskovainen ja seison edelleen sen väitteen takana, että myönteinen ilmapiiri parantaa suoritusta ja vittumainen, epärakentava valittaminen särkee aivoja ja saa ihmiset alisuoriutumaan ja kyynistymään. Olen ottanut elämäntehtäväkseni tutkia ja etsiä onnistumista, olla aktiivisesti kiinnostunut siitä. En jaksa päivät pitkät analysoida sitä, miksi elämä on perseestä, vaan olla jopa neuroottinen sen kiinnostuksen kanssa, miksi siitä huolimatta, että kaikki on niinkin perseestä, joku sitten kuitenkin aina välillä onnistuu. Onko se sattumaa vai onko onnistumisen taustalla lainalaisuuksia? Haluan olla onnistumisen tutkimusmatkailija, salapoliisi.
Viihtymisestä kilpailutekijä
Televisio on kokenut viime vuosina monia murroksia ja kanavilla on kovaa kilpailu katsojista. Viime vuosikymmenen loppupuollella Yle päätti tehdä sille tosiasialle jotain, että heidän alkuillan ohjelmapaikoillaan ei ollut riittävästi katsojia. Syntyi idea hyväntuulisesta asiaohjelmasta, jonka nykyään tunnemme nimellä Puoli Seitsemän. Se on makasiinityyppinen asiaohjelma, joka on poikkeuksellisen hyväntuulinen. Poikkeukselliset ovat myös sen systemaattisen korkeat katsojaluvut, kun samaan aikaan Emmerdalea lukuun ottamatta muiden kanavien katsojaluvut loistavat mitättömyydellään.
Olin ohjelmassa vieraana noin vuosi sitten ja hämmästyin koko tuotantoryhmän innostuneen energistä ilmapiiriä. Vastaanotto oli lämmin ja välitön. Kaikki tervehtivät ja rupattelivat hyväntuulisesti. Stressistä tai pingottuneisuudesta ei ollut tietoakaan, vaikka oltiin valmistautumassa suoraan lähetykseen.
Tapasin viime perjantaina koko hankkeen alkuperäinen isä ja luojan, Juho-Pekka Rantalan, joka rakensi ohjelman konseptin ja toimi sen tuottajana kolme vuotta. Yksinkertainen kysymykseni oli, miten te teitte sen? Mikä on suurien katsojalukujen ja käsittämättömän hyväntuulisen ilmapiirin salaisuus?
Viihtymisen käytännöt
Kahden ja puolen tunnin aikana sain käsin kosketeltavan konkreettisen listan asioita siitä, miten koko tiimi koottiin, millaisia kriteereitä ihmisten valinnoissa käytettiin, miten tiimin tuotantotila rakennettiin ja ennen kaikkea millaisia arjen käytäntöjä työpäiviin luotiin ja millaisia johtamisen käytäntöjä Juho-Pekka Rantala otti käyttöön. Hän myöntää, että pitkän linjan yleläisenä kriittisen vakavana asiatoimittajana, myönteisyyden kelkkaan lähteminen ei ollut täysin itsestään selvää. Juho-Pekan viesti oli kuitenkin selvä, tiimin kulttuuri ja ilmapiiri rakennettiin täysin tietoisesti ja sen rakentuminen ei ollut sattumaa!
