Minä näen sinut – Arvostuksen psykologiaa / Pekka Tölli

✨ Arvostuksesta lähtee kaikki! ✨

Tällä kertaa minulla oli ilo saada vieraakseni psykologi Pekka Tölli, joka on kirjoittanut myyntihitiksikin nousseen kirjan “Minä näen sinut – Arvostuksen psykologiaa” (Tammi, 2024).

Pekka toimii tällä hetkellä Mehiläisen johtavana organisaatiopsykologina ja keskittyy työssään organisaatioiden ja työyhteisöjen kehittämiseen. Aikaisemmin Tölli on toiminut mm. rahoitus- ja pankkialalla sekä McKinseyllä liikkeenjohdon konsulttina.

Kuten Pekka toteaa, että arvostuksessa ei sinänsä aiheena ole mitään uutta, mutta kuten kaikista perusasioista, siitä on hyvä vähän väliä itseään muistuttaa. Tarve tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi on ihmisen perustarve. Keskustelemme siitä, miksi se on niin tärkeää ja miten me voimme oppia osoittamaan sitä toisillemme enemmän?

Keskustelemme myös Pekan mielenkiintoisesta uravaihdoksesta. Ollessaan lähes 40-vuotias hän opiskeli itsensä psykologian maisteriksi kahdessa vuodessa – hankki haalarit, täytti fuksipassin ja toimi tutorina. Tölli kertoo, mikä oli psykologian opiskelussa mielenkiintoisinta ja avartavinta. Entä mikä sai Pekan tekemään uravaihdoksen rahoitus- ja konsulttialalta? Mitä asioita uramuutos ratkaisi ja toisaalta mitä ei?

Jakson lopussa keskustelemme työyhteisöistä ja johtamisesta. Miten voisimme paremmin ymmärtää toistemme erilaisuutta ja tehdä siitä voimavaran. Miksi toisten on helpompi haastaa ja toisille se tuntuu olevan lähes mahdotonta. Entä millaista arvostusta johtajat kaipaavat työssään?

Tutustu Pekka Töllin kirjaan lisää täältä: https://www.suomalainen.com/products/mina-naen-sinut-6?srsltid=AfmBOopXxCAiuwBaZYcUKgikLxQ3t669xDxz2D6_5vl7bkjKSgA84rgl

]]>

Saatat olla kiinnostunut näistä

Riittääkö psykologinen turvallisuus? Paluu tiimidynamiikan juurille

Psykologinen turvallisuus on noussut viime vuosien aikana tiimityön toimivuuden tarkastelun keskiöön, eikä syyttä. Tiedämmehän tutkimuksista, että turvallisuuden tunne edistää oppimista, luovaa ajattelua ja aikaansaamista. Samalla...

Alisuoriutumisen anatomia – Miten yksilö putoaa organisaation luomaan kuiluun?

Alisuoriutuminen on harvoin yksinkertainen ilmiö, jossa “työntekijä on laiska” tai “johtaja on huono”. Kyseessä on monimutkainen vuorovaikutus, jossa organisaation olosuhteet ja yksilön sisäiset mallit kohtaavat....

Kasvu vaatii rohkeaa johtajuutta epävarmuuden keskellä

Kasvua vaaditaan nyt kaikkialla. Mistä kasvu oikeasti syntyy epävarmuuden ja paineen keskellä? OK5:n Executive coachit Ilona Rauhala ja Minna Heikkilä kääntävät katseen rohkeuteen, ei yksilön...

KIINNOSTUITKO TEEMASTA TAI palveluistaImme?

Ollaan yhteydessä

OK5-palvelut keskittyvät yhteyden ja keskustelukulttuurin kehittämiseen organisaatioissa ja yhteisöissä. Jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä!