Maapallo pyörii kallistuneena akselinsa ympäri. Tämän voi hyvin konkreettisesti tuntea napapiirin pohjoispuolella vuoden kierrossa. Yötön yö ja kaamosaika vuorottelevat. Samankaltaisia vastakkaisia todellisuuksia, polariteetteja, kohtaamme kasvun johtamisessa. Välillä olemme kallellaan kaamoksessa, toisinaan päivä paistaa yölläkin. Mitä tämä tarkoittaa?
Kasvun johtamisen vetovoimapiirit pitävät liikkeessä
Kasvun johtaja kohtaa erilaisia polariteetteja, jotka vetävät kuin maapallon navat eri suuntiin. Näitä vastakohtapareja ovat esimerkiksi vakaus ja nopeus, innovaatiot ja laatu, koneäly ja ihmisyys, kurinalaisuus ja työnilo, lyhyen tähtäimen tulokset ja pitkän tähtäimen visio. Johtaja tasapainoilee näiden vastavoimien keskellä. Samanaikaisesti tulisi raivata tilaa luovuudelle ja toisaalta kärsivällisesti pystyttää tarvittavia rakenteita toiminnan pysyvyydelle. Pitäisi kasvattaa näkyvyyttä markkinoilla ja säilyttää kulurakenteen tasapaino.
Maapallo ei pyöri sattumanvaraisesti. Kaikessa on selkeä rytmi. Millainen rytmi eri polariteettien välillä johtamisessa sitten tulisi olla, riippuu toki monesta tekijästä kuten toimintaympäristöstä ja markkinatilanteesta. Oleellista on, että rytmi on tiedostettu ja tiedotettu.
Kuten kasvit kasvuunsa, myös organisaatiot tarvitsevat sekä päivän luovuuden ja innostuksen energian valoa että juuristoa vahvistavaa yön pimeyttä. Kun tiimi ymmärtää, että tämä jakso on kasvun aikaa ja seuraava periodi taas vakiinnuttamisen aikaa, se luo
turvallisuutta.
Entä jos liike pysähtyisi?
Kuun Maahan näkyvä puoli saa aina valoa, toinen on ikuisessa pimeydessä. Jos Maa lukkiutuisi samalla tavalla, Aurinkoon päin oleva puoli kärventyisi ja pimeään jäävä puoli jäätyisi. Molemmat puoliskot olisivat elottomia.
Entä jos johtaja lukkiutuu vain toiseen polariteetin puoleen ja pyrkii tukahduttamaan toisen puolen? Entä jos keskitymme johtamisessa vain innovaatioiden lisäämiseen mutta jätämme toiminnan vakiinnuttamisen ja rakenteet täysin huomiotta? Tai jos keskitymme vain pelaamaan lyhyttä peliä ja pitkän tähtäimen visio jää pimeään? Jos toinen puoli jäätyy, lopulta hyytyy myös se puoli, johon aluksi jämähdettiin.
Johtaja, joka vuodesta toiseen keskittyy vain tulokseen ja tehokkuuteen, saa kyllä todennäköisesti numerot kasvamaan. Yrityksen kulttuurissa ja hyvinvoinnissa tapahtuu kuitenkin jäähtymistä. Ihmiset lähtevät ja innovointikin kuihtuu. Lopulta, kun markkinatilanne muuttuu, organisaatio ei kykene enää sopeutumaan. Mikään ei valmistu. Resurssit haihtuvat. Polariteetin molemmissa päissä liike pysähtyy.
Kasvun johtaminen on tasapainoilua
Kasvun johtaja ei etsi vastakohtien väliltä pysyvää tasapainopistettä. Hän tiedostaa, että voima löytyy hedelmällisestä vuorovaikutuksesta ääripäiden välillä, jatkuvasta liikkeestä toimintaympäristön rytmissä. Jos johtaja yrittää pysäyttää liikkeen, luo hän väistämättömän jäätymisen edellytykset.
Viisautta on oppia liikkumaan, hyväksymään että yö ja päivä seuraavat toisiaan ja että molemmista on opittavaa. Vastakohdat eivät taistele keskenään eivätkä ole toista parempia itsessään. Niiden myönteinen vaikutus yrityksen toimintaan ratkaistaan sillä, miten viisaasti niitä kohdataan.
Johtaja, joka sitoutuu tasapainoilemaan polariteettien voimapiireissä, luo puitteet sekä innovoinnille että toimiville rakenteille. Hänen bisneksessään on tilaa sekä nopeudelle että kestävyydelle. Samalla koko organisaatio oppii elämään polariteettien kanssa, ei ratkaisemaan niitä vaan tasapainottamaan niitä.
Tällainen yritys on liike-elämän universumissa kuin maapallo, joka pyörii akselinsa ympäri, luoden elämän edellytykset juuri siinä pyörimisessä, siinä jatkuvassa liikkeessä yön ja päivän välillä.
Millainen on sinun suhteesi johtamisen polariteetteihin? Yritätkö ratkaista niitä vai oletko oppinut hyväksymään pyörimisen? Millaisten polariteettien keskellä juuri nyt johdat? Millaiseen kasvuun ne sinua johtajana kutsuvat?




