”Aloitin kesällä uudessa yrityksessä esimiehenä ja nyt sen toimitusjohtajana. Yrityksessä on työntekijöitä jotka ovat pitkään saaneet tehdä työnsä tosi vapaasti. Vastuuta on vältelty ja rimoja alitettu. Nyt kun pitäisi alkaa tekemään oikeasti työtä ja synnyttämään...
Tällaisina aikoina ei pitäisi tutkia organisaatioiden ilmapiiriä, vaan johtaa sitä. Kaikkihan sen tietää, että nyt ei mene hyvin, ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta, yt-neuvottelut herättävät pelon ilmapiiriä ja työt pitäisi pystyä tekemään pienemmillä...
Organisaation avainhenkilö, johtajat ja ennen kaikkea toimitusjohtaja johtaa organisaation energiaa eli ilmapiiriä. Mitä paremmin johtaja tuntee itsensä, sen paremmin hän pystyy vaikuttamaan siihen, millaista energiaa hän levittää ympärilleen. Kun organisaatiossa...
Huonosta johtamisesta puhutaan paljon. Hyvästä liian vähän. Jokainen joka on työssään kivunnut toimitusjohtajan paikalle, on paikkansa ansainnut. Toimitusjohtaja saa valitettavasti työstään palautetta ja kiitosta varsin harvoin. Paineet ovat kovat. Varsinkin nyt....
Myyminen muuttui, ostaminen muuttui ja samalla ihmisestä tuli fiksu ja tiedostava. Viime vuosien myyntikoulut ovat opettaneet myyjiä karismaattisiksi myyjiksi jossa kauppa otetaan siltä jonka mieli on herkimmin käännettävissä uskomaan tarinaan, joka hänelle kerrotaan....