Asiakaskohtaaminen on kuulemista

Asiakaskohtaamistilanteessa on tärkeää, että asiakaspalvelija kuuntelee ja pyrkii ymmärtämään mitä asiakas kertoo omista tarpeistaan. Asiakas ei aina välttämättä tiedä, mitä palveluita hän tarvitsee, vaan hän sanoittaa omaa tilannettaan omilla sanoillaan, omannäköisesti.

Asiakaspalvelijan tehtävä on kuunnella asiakkaan tarvetta ja pyrkiä ymmärtämään, millä tavoin hän ja edustamansa yritys pysyisi mahdollisimman hyvin vastaamaan tähän tarpeeseen. Asiakaskohtaaminen muodostuu asiakkaalle miellyttäväksi, – asiakas tuntee olevansa tärkeä ihmisenä, ei vain asiakkaana.

Milloin sinulla oli viimeksi tunne, että joku oikein todella kuunteli sinua? Kuunteli sillä tavalla, että tunsit sen luissasi ja ytimissäsi?

Aktiivinen kuunteleminen tarkoittaa, että kuuntelet siten, että myös vastapuoli uskoo sinun kuuntelevan ja ymmärtävän sen mitä kuulet. Kuuntelemmeko oikeasti tarkalla korvalla sitä, mitä toisella on sanottavana.

Omat lauseesi voit aloittaa vaikka kysymällä: ”Kuulinko oikein, että….” ”Kuulen sinun sanovat….” ”Voisiko tämä mitä kerroit, tarkoittaa esimerkiksi sitä että….” ”Ymmärsinkö oikein, että sinulle olisi tärkeää että….” ”Vaikuttaa siltä että haluat….” Aktiivinen kuunteleminen on sitä, että   kuuntelija tulostaa toisen eteen sen, mitä toinen juuri ilmaisi ja puhui. Kuuntelija on ikään kuin ajattelun printteri. Hän toimii peilinä ja peilaa toiselle takaisin sen, mitä toinen puhuu. Tästä muodostuu vuorovaikutuksessa tunne, että toinen on oikeasti kuullut sen, mitä toinen juuri sanoin.

Katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Todellinen kuunteleminen tapahtuu silmillä, keholla ja hyväksyvällä läsnäololla. Toinen tuntee, että olet koko itsenäsi siinä toista varten, valmiina löytämään parhaat ratkaisut juuri hänelle. Syntyy kokemus kohdatuksi tulemisesta.

Saatat olla kiinnostunut näistä

Riittääkö psykologinen turvallisuus? Paluu tiimidynamiikan juurille

Psykologinen turvallisuus on noussut viime vuosien aikana tiimityön toimivuuden tarkastelun keskiöön, eikä syyttä. Tiedämmehän tutkimuksista, että turvallisuuden tunne edistää oppimista, luovaa ajattelua ja aikaansaamista. Samalla...

Alisuoriutumisen anatomia – Miten yksilö putoaa organisaation luomaan kuiluun?

Alisuoriutuminen on harvoin yksinkertainen ilmiö, jossa “työntekijä on laiska” tai “johtaja on huono”. Kyseessä on monimutkainen vuorovaikutus, jossa organisaation olosuhteet ja yksilön sisäiset mallit kohtaavat....

Kasvu vaatii rohkeaa johtajuutta epävarmuuden keskellä

Kasvua vaaditaan nyt kaikkialla. Mistä kasvu oikeasti syntyy epävarmuuden ja paineen keskellä? OK5:n Executive coachit Ilona Rauhala ja Minna Heikkilä kääntävät katseen rohkeuteen, ei yksilön...

KIINNOSTUITKO TEEMASTA TAI palveluistaImme?

Ollaan yhteydessä

OK5-palvelut keskittyvät yhteyden ja keskustelukulttuurin kehittämiseen organisaatioissa ja yhteisöissä. Jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä!