Alkoholismi ja siitä raitistuminen / Christer Schoultz

Alkoholismi on sairaus, joka koskettaa monia. Se aiheuttaa ympärilleen kipua ja hätää, josta kärsivät erityisesti läheiset. Se voi viedä riippuvaiselta itseltään terveyden, perheen, uran ja lopulta hengen. Podcast-vieraani Christer Schoultz avaa rehellisesti paitsi omia kokemuksiaan riippuvuudesta ja raitistumisesta, myös herättäviä totuuksia alkoholismista.

Menestyksekkään uran rahoitusalan johdossa tehnyt Schoultz haluaa poistaa alkoholismiin liittyvää leimaa ja häpeää. Hän jätti työnsä finanssialalla toimitusjohtajana raitistumisen jälkeen, sillä silloinen työ ei enää tuntunut olevan linjassa hänen arvojensa kanssa. Nyt häntä ohjaa halu auttaa ja vaikuttaa hyvinvointiin. Schoultz toimi neljä vuotta Minnesota-hoitoon perustuvan Kantamo päihdekeskuksen hallituksen perustajajäsenenä. Schoultzin tarinaa kuvattiin koskettavasti Miehiä ja poikia -dokumenttielokuvassa.

Ammatiltani olen laillistettu psykologi ja työkseni valmennan yksilöitä ja organisaatioita muutostilanteissa. Puhun, keskustelen ja kirjoitan mielelläni muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen ja hyvään elämään liittyvistä teemoista. Löydät tietoni osoitteesta http://www.ilonarauhala.fi

Facebookissa minulla on sivut: https://www.facebook.com/ilonarauhala

Instagramista löydät minut nimellä:

ilonarauhala https://www.instagram.com/ilonarauhala/

Twitteristä löydät minut nimellä Ilona Rauhala https://twitter.com/IlonaRauhala

Blogini löydät täältä: https://www.palomacorento.fi/blogi

Valmennussivustoni on: https://www.palomacorento.fi

Itsensä kehittämisen yhteisöt: https://www.palomacoaching.fi

]]>

Saatat olla kiinnostunut näistä

Riittääkö psykologinen turvallisuus? Paluu tiimidynamiikan juurille

Psykologinen turvallisuus on noussut viime vuosien aikana tiimityön toimivuuden tarkastelun keskiöön, eikä syyttä. Tiedämmehän tutkimuksista, että turvallisuuden tunne edistää oppimista, luovaa ajattelua ja aikaansaamista. Samalla...

Alisuoriutumisen anatomia – Miten yksilö putoaa organisaation luomaan kuiluun?

Alisuoriutuminen on harvoin yksinkertainen ilmiö, jossa “työntekijä on laiska” tai “johtaja on huono”. Kyseessä on monimutkainen vuorovaikutus, jossa organisaation olosuhteet ja yksilön sisäiset mallit kohtaavat....

Kasvu vaatii rohkeaa johtajuutta epävarmuuden keskellä

Kasvua vaaditaan nyt kaikkialla. Mistä kasvu oikeasti syntyy epävarmuuden ja paineen keskellä? OK5:n Executive coachit Ilona Rauhala ja Minna Heikkilä kääntävät katseen rohkeuteen, ei yksilön...

KIINNOSTUITKO TEEMASTA TAI palveluistaImme?

Ollaan yhteydessä

OK5-palvelut keskittyvät yhteyden ja keskustelukulttuurin kehittämiseen organisaatioissa ja yhteisöissä. Jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä!